Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kenen elämää sinä elät? Ovatko unelmasi sinun unelmiasi, vai ovatko ne isäsi tai puolisosi unelmia?
Erään filosofin ajatuksena oli, että ihminen on kuin ”tyhjä taulu”, johon piirtyvät kokemukset elämän varrelta. Kukaan meistä ei ole tyhjä taulu aikuisena; meille on jo piirretty suuntaviivoja elämänarvoista ja tavoitteista. Mitä tapahtuisi, jos ihmisestä yhtäkkiä poistuisi nämä vaikutteet ja muuttuisimmekin tyhjäksi tauluksi? Kuinka moni ihminen työskentelisi nykyisessä ammatissaan tai olisi tämän hetkisessä parisuhteessa?
Mikään ei ole haastavempaa kuin istua alas ja päästää itsensä oman mielen todelliseen syvyyteen. Kuka minä olen? Mitä minä haluan tehdä? Mikä on minulle hyvästä?
Kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää mikä sinulle on hyvästä. Sinä itse tiedät ja tunnet sen syvällä sisimmässäsi ja siihen tunteeseen on oppittava luottamaan.
Sinun läheisesi tuntevat sinut hyvin ja sen vuoksi voi olla antoisaa keskustella erilaisista vaihtoehdoista ja näkemyksistä sinun elämäsi varalle. Kukaan ei kuitenkaan koskaan tunne sinua paremmin kuin sinä itse. Totuus on, että ihminen ei koskaan pysty antamaan itseään täysin kenellekään ihmiselle tai jaamme osia itsestämme erityyppisissä ihmissuhteissa eri tavalla. On asioita, joista emme halua kertoa kuin tietyille ihmisille. On asioita, joista emme halua keskustella kuin tiettyjen ihmisten kanssa. On asioita, joista keskustelet aviomiehesi/poikaystäväsi kanssa, mutta et vanhempiesi kanssa.
Joskus ihminen elää sokeasti elämää eteenpäin ja pyrkii täyttämään tietyt yhteiskunnassa säädetyt kriteerit. Ihminen kaipaa hyväksyntää toisilta ihmisiltä, yhteiskunnalta. Onnellisuus on kadonnut, mutta luulet olevasi onnellinen kun kuulet kehun työkaverisi suusta: ”Oletpa ahkera työkaveri”. Lopulta vuosien jälkeen istumme kiikkustuolissa ja mietimme, kuinka rikasta elämämme olikaan yrittäessä miellyttää muita. Ulospäin kaikki näyttikin ehkä onnistuneelta.
Vai olisiko sinun sittenkin kannattanut elää elämää, joka ei olisi ehkä miellyttänyt kaikkia ympärilläsi olevia, mutta jossa olisit itse kokenut elämäsi olevan antoisaa ja elämisen arvoista?
Minä olin juuri tällainen sokea suorittaja, kunnes pysähdys tuli vastentahtoisesti päin kasvojani. Putouksen ”Anstkua” lainatakseni: minä romahdin. Minulle sattui niin vaikea asia, etten kyennyt pääsemään sen yli. Uuvuin täysin. Olin hajonnut sirpaleiksi ja sirpaleiden kokoaminen tuntui miltein mahdottomalta ajatukselta. En nähnyt enää tulevaisuutta. Koin, että olin pilannut kaiken, etenkin muiden silmissä.
Pakollisen pysähdyksen ja itsetutkistelumatkan aikana ymmärsin, että en elä elämää jota haluaisin elää. En ole onnellinen. Uravalintani, elämänarvoni oli rakennettu vankasti kotona päähäni ja minusta oli tullut ylisuorittaja, perfektionisti. Minusta oli tullut robotti, joka pyrki nuolemaan työkavereiden ja sukulaisten takapuolia. Tästä kamalasta tapahtumasta oli sentään jotain hyötyä; pääsin onnettomasta oravanpyörästä ulos! Matkani minuuteen ei ole vieläkään ohi, se on vasta aluillaan ja se jatkuu meillä kaikilla koko elämän läpi. Nyt kuitenkin olen alkanut näkemään valopilkkua pilvenreunan takaa ja minulla on uusia haaveita tulevaisuuden suhteen. Olen niin onnellinen, että sain mahdollisuuden alkaa rakentamaan elämää, jossa koen olevani onnellinen.
Pysähdy sinäkin hetkeksi ja mieti. Oletko sinä onnellinen? Teetkö elämässäsi niitä asioita, joista olet haaveillut? Ovatko haaveesi ja tavoitteet omiasi?
Muista rakastaa itseäsi ja salli itsellesi elämä, jossa olet onnellinen.
