Syyllisyyden tunne on yksi pahimmista tunteista mitä ihminen voi kokea. Syyllisyys voi ajaa ihmisen loputtomaan ahdinkoon, jopa itsemurhaan. Syyllistäminen on helpoin tapa loukata ihmistä, jolla on taipumusta jo valmiiksi herkästi syyllistää itseään. Syyllistäminen on ase, jopa vallankäyttö väline.
Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka syyllistävät itseään herkästi. Jos itsensä syyllistämiseen lisätään vielä perfektionistiluonne, on soppa valmiiksi keitetty.
Mitä tapahtuu, kun tällainen suorittaja ja itsensä syyllistäjä ajaa itsensä loppuun? Mitä tapahtuu, kun sinulla ei olekaan voimavaroja täyttää itsellesi täyttämiä vaatimuksia? Mitä jos koet syyllisyyttä asiasta, jota ei voi enää koskaan muuttaa? Miten tällainen ihminen kykenee nousemaan kuopasta ja jatkamaan elämää?
Itse en keksi mitään muuta vaihtoehtoa, kuin elämänarvojen muuttaminen. Jos syyllistät itseäsi asiasta jota et voi enää mitenkään muuttaa, et koskaan pysty antamaan itsellesi anteeksi, ellet muuta suhtautumista asiaan ja tämän pohjalla on juuri perusarvojen muuttaminen. Myös perfektionistin on opittava antamaan itselleen löysää, sillä jos voimavarat eivät riitä täyttämään omia vaatimuksia, on masennuskierre loputon.
Itse olen aina ollut tarkka monista asioista; sänky tulisi pedata joka aamu, töitä tulisi tehdä hullun lailla, huushollin olisi oltava aina siisti, ruokaa tulisi tehdä joka päivä, olisi oltava muille mieliksi ja saatava hyväksyntää omalle toiminalle, ulkonäön tulisi olla aina huolliteltu, liikunnallisesti tulisi olla aktiivinen päivittäin, olisi opiskeltava itselleen ”hieno” ammatti jne.
Minulle kävi niin, että voimavarani loppuivat enkä jaksanutkaan enää täyttää juuri mitään asettamistani päivittäisistä tavoitteistani. Masennuin ja lihoin 30kg kahden vuoden aikana. Sitä ennen olin aina ollut tarkka painostani enkä ollut päästänyt muutamaa kiloa enempää itseäni retkahtamaan.
Taistelen edelleen perfektionistiluonnetta ja syyllisyydentunteita vastaan. Syyllisyyden tunteet meinasivat jopa ajaa minut itsetuhoisuuden partaalle. Tämä on kova taival, jonka toivon vielä selvittäväni.
Itselleen anteeksianto ja toisten anteeksianto on ehdoton armahdus, joka vapauttaa ihmisen jatkamaan elämäänsä eteenpäin. Koet saavasi ”luvan” kääntää sivua elämässäsi ja kokea onnellisuutta ilman syyllisyyden ääntä takaraivossasi.
Virhe, jota ihminen katuu, ei saisi olla esteenä elämiselle.
