Hyvää viikonlopun alkua kaikille! 🙂
Ihana päivä, jes jes jes! Puntari näytti juuri 89,6kg! 90kg on mennyt nyt virallisesti rikki ja saan ajatella että paino alkaa 8 numeroisella luvulla.
Päässä on pyörinyt nyt monenmoista ajatusta ja tuntuu että yhden asian nappaiseminen on helpommin sanottu kuin tehty. Eli mistä kirjoittaisin?
Ehkä päällimäinen ajatus mikä on herännyt painonpudotuksen suhteen on se, että miksi painoa on tullut? Jokaisen laihduttajan olisi hyvä pohtia syyt sille, miksi ylipainoa on kertynyt. Laihduttamisen tulee olla muutakin kuin vain läskien palamista, sen täytyy olla henkinen prosessi. Sen avulla voidaan muuttaa vääristyneitä ajatusmalleja ja jatkossa pystyä paremmin välttämään ylipainon kertyminen uudelleen.
Tiedän oman syyni painonnousuun. Hyvin raskas elämäntilanne. Silti se ei poista sitä faktaa, että syön suruun. Syön masennukseen, ahdistukseen, pelkoihin, iloihin jne. Ruoka on koko elämäni. En tiedä yhtäkään päivää joka ei menisi siten, että jo aamusta mietin, mitä saan syödä ja milloin.
Tästä päästäänkin seuraavaan ajatukseen, eli syömishäiriöön tai ruoka-addiktiin. Mikä erottaa minut esimerkiksi alkoholistista? Alkoholisti ei kykene olemaan jopa päivittäin ilman viinaa, viikonloppuisin on ainakin pakko kunnon kännit saada tai muuten ”elämä on pilalla”. Alkoholistin erottaa hyvin siitäkin kun kysyy, voisitko olla kaksi viikkoa ilman alkoholia? Ihminen joka ei ole alkoholisti kykenee olemaan helposti juomatta kaksi viikkoa, alkoholisti ei.
Mitä jos sinä kysyt itseltäsi, mitä tunteita sinussa herättää ajatus siitä, että sinun pitäisi olla syömättä herkkuja/ syödä kohtuudella kahden viikon ajan? Minulla ajatuksena olisi ennen ollut; ”Ei hemmetti! Mitä minä sitte teen viikonloppuisin?” Viikonloppuisinhan haettiin sipsejä, pullia yms. kivaa ja ahmittiin itsemme sohvan nurkassa täyteen katsellen TV:stä ”ihan sama mitä”- ohjelmaa, herkuthan siinä pääsialla on.
Olen siis ymmärtänyt sen että minulla on syömishäiriö/ olen ruoka-addikti. Kuten alkoholistin, minun on vaikea pitäytyä ”lasi viiniä silloin tällöin” kultaisella keskitiellä. Minulle ainut ratkaisu on kaikki tai ei mitään- menetelmä, koska tässä vaiheessa en kykene syömään herkkuja kohtuudella, saatika palaamaan takaisin terveelliseen ruokavalioon herkutteluhetken jälkeen. En tiedä tulenko koskaan kykenemään elämään sillä kultaisella keskitiellä. Toivon niin.
Syömishäiriöstä paraneminen edellyttää ajatusmallien täydellistä remonttia. Painonpudotuksen jälkeen alankin keskittyä nimenomaan terveellisten syömistottumusten ihmeelliseen maailmaan. Laihdutusprosessin aikana lähenen myös tätä tavoitetta. Vaikeina hetkinä en voi syödä suruuni, minun on opittava käsittelemään tunteet muilla konsteilla. Mikä on sinulle sopiva tapa purkaa ikäviä ”tunnemöykkyjä”?
